Viimeiset viikot ovat olleet varsin kiireisiä työn merkeissä. Välillä työpäivät venyivät melkein kaksinkertaisiksi: aamupäivät kuluivat suunnittelutyössä ja kouluilla, iltapäivät seuraavaa ”Moms and daughters” hankesuunnitelmaa tehdessä. Lisäksi kaksi tapahtumaamme ”Mothers and daughters” –tapahtuman sekä neljän koulun välisen tanssikilpailun tapahtumajärjestelyt veivät aikaa. Samanaikaisesti kokosin englanninkielisen leikkimateriaalin ja työstin orientaatiomateriaalia tuleville vapaaehtoisille. Lisäksi saimme taas uuden työntekijän, Ms. Doran, joukkoomme. Joten vilskettä kaikin puolin on riittänyt!
Aloitetaanpa vaikkapa ”Mothers and daughters” –tapahtumasta. Olimme suunnitelleet päivän aikataulun ja sopineet vastuualueista keskenämme. Tapahtuman tuli kestää klo 9-14.00. Kaikkiaan reilu parisen sataa äitiä ja tytärtä saapui paikalle ajallaan. Eräs ryhmä lähialueelta saapui kahdella daladalalla ja taas tuli muuten todistetuksi, että yhteen daladalaan mahtuu enemmän porukkaa kuin Helsingin kaupungin liikenteen bussiin! Joka tapauksessa tapahtuma alkoi vain puolisen tuntia myöhässä äänentoistomiehien tullessa myöhässä. Päivän ohjelma piti sisällänsä liikuntaa, esityksiä ja puheita terveyskysymyksistä, minkä lisäksi järjestimme arpajaiset, jossa jaoimme Suomesta lahjoitettuja vaatteita. Aamupäivä sujui varsin aurinkoisissa tunnelmissa ja varsinainen ohjelmamme pysyi hyvin aikataulussa, kunnes.. pitkän päivän jälkeen ohjelmassa oli lounas kaikille tapahtumaan osallistuneille. Hmm.. Työkaverini soitti useaan otteeseen ja kyseli, missä ruoka viipyy. Ruoan järjestävät mamat olivat ”ihan kohta paikan päällä”. Noh, ihan kohta tarkoitti melkein kahta tuntia. Kukaan osallistujista ei kuitenkaan valittanut. Pelailimme tyttärien kanssa ja odottelimme.. Pole pole, kyllä mamat vielä tulevat ja saamme ruokaa. Naureskelin itsekseni, että jos tämä tapahtuisi Suomessa, olisin tapahtumajärjestäjänä saanut varmasti kuulla järjettömän määrän valituksia ja toisaalta tuskin ruoan tarjoava firma olisi voinut edes laskuttaa ruoasta koko summaa. Mutta ei Tansaniassa! Kaikki hyvin loppu hyvin ja saimme ruokaa. Tapahtuma onnistui kaikin puolin mallikkaasti ja niin mamat kuin tyttäret sekä me järjestäjät olimme vallan tyytyväisiä tapahtumaan! (Ajatella muuten, että reilu 200 ruokailijaa pesi kätensä samalla vesimäärällä, mikä menee Suomessa yhden vessan vetämiseen.) Kuvia tapahtumasta löytyy facebookista:
Seuraavalla viikolla järjestimme tanssikilpailun niiden neljän koulun välillä, joissa olen käynyt opettamassa liikuntaa. Tapahtuman tuli alkaa taas kerran klo 9 ja olimme sopineet työkavereiden kanssa tapaavamme koululla tuntia aiemmin. Kellon lyödessä kahdeksan työkaverini soitti minulle ja ihmettelee missä olen. ”Juu, tulossa ollaan, olen ihan kulman takana” (jossa olin siis aivan oikeastikin, en Tansanian oikeasti J ). Saavun paikan päälle. Tällä kertaa kaikki näyttää jo aivan valmiilta klo 8, bravo! Äänentoistovälineetkin on jo aseteltu paikoilleen ja oppilaat ovat kerääntyneet alueelle. Sitten kello lyö yhdeksän.. vain yhden koulun oppilaat ovat paikalla. Kaikki koulut ovat tietoisia, että kilpailu alkaa yhdeksältä ja kaikki ovat luvanneet osallistua. Hmm, odotetaan vielä.. Ehkäpä voisimme viihdyttää sillä aikaa paikalla olevia oppilaita soittamalla musiikkia? Selviää, että äänentoistossa on ongelmia. Äänentoistoon käytetään erillistä generaattoria ja öljy on loppunut. Sawa. Pojat lähtevät hakemaan öljyä jostakin. Puolen tunnin kuluttua soitan yhdelle koululle – heidän oppilaat ovatkin tekemässä koetta. Tulevat ehkä, ehkä eivät. Sawa, entäpä kaksi muuta? Yhteen koulun opettajaan ei saa yhteyttä (on yleistä, että puhelinyhteys katoaa tietyissä paikoissa). No entäpä se yksi? Eihän meistä kellään ole kyseisen koulun liikunnanopettajan puhelinnumeroa. Niinpä niin.. No, odotellaan! Kello tulee jo melkein puoli yksitoista.. Vihdoin kahden muun koulun oppilaat saapuvat paikalle. Samanaikaisesti pojat ovat hankkineet öljyä, mutta generaattori ei toimi siitä huolimatta. Emme voi järjestää kilpailua ilman musiikkia: generaattori on saatava toimimaan tai sähköä saatava jostakin. Sähköä saisi n. 40 metrin päässä olevasta talosta. Seuraavaksi pojat lähtevät metsästämään kaapelia. Kaapelia ei löydy. Pole sana.. Mitäs sitten? No, sähköä saisi koulun kentän toiselta puolelta. Siirrymme sinne. Aurinko polttaa pilvettömältä taivaalta ja alkaa olla kuuma. Oppilaat eivät valita, kaikki auttavat tavaroiden kantamisessa. Vihdoin yli kaksi tuntia myöhässä pääsemme aloittamaan tapahtuman. Päätämme järjestää sen kolmen koulun välisenä. Oppilaat ovat innoissaan – jopa nekin, jotka ovat odottaneet tapahtuman aloittamista jo yli kolme tuntia. Semifinaalin kohdalla koulun pihalle pörähtää koulubussi. Neljännen koulun oppilaat ovat saapuneet paikalle melkein kolme tuntia myöhässä. Karibuni karibuni, tervetuloa vaan! Ketään ei jätetä ulkopuolelle, oppilaat tanssimaan vaan! Tanssikilpailu alkaa muuttaa muotoaan, kun opettajatkin intoutuvat juontamaan tapahtumaa ja olemaan tuomaristossa. Minä alan jo pudota kärryiltä siitä, mitä tapahtuu. Mzungun silmissä tapahtuma näyttää jokseenkin kaoottiselta, mutta pääasia että kaikilla näyttää olevan hauskaa! Välillä työkaverini tulevat kysymään minulta mitä seuraavaksi tapahtuu – kröhm, ei hajuakaan, olen jo tipahtanut aikoja sitten kärryiltä, mutta ei se mitään.. Yritetään nyt vaan jotenkin päättää tapahtuma siihen, että meillä on kaksi voittajaa. Puoli yksi olemme saaneet julistetuksi voittajat ja yleisö on villiintynyt niin, että keskellä ollut estradi on täyttynyt intoa täynnä olevista lapsista. Tapahtuma on saatettu onnistuneesti päätökseen. Jihuuuu!
 |
| |
| Oppilaat odottamassa tanssikilpailun alkamista. |
 |
| Kaapelia etsimässä.. |
 |
| Oppilaat avustavat paikan vaihdossa. |
 |
| Vihdoin tanssitaan kidugua! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti