Sirja vapaaehtoisena Tansaniassa: Muistan kyllä.

Muistan sen vapauden tunteen, kun astuin 7.1. lentokoneesta ulos, ja kuinka kostean kuuma ilma iskeytyi iholleni. Muistan ihmetelleeni ensimmäisellä taksimatkalla, kuinka pyöräilijä voi viedä kananmunia niin ison lastillisen kerrallaan. Muistan seuranneeni iltauutisista Japanin ydinvoimaonnettomuuden kulkua. Muistan sen, miten järkyttynyt olin, kun Merina muutti pois kotoa, mutta mikä mahtava yllätys se olikaan, kun hän palasi kotiin hetkeksi. Muistan, miten hankalaa oli selittää, mikä on kerrostalo. Muistan Cliffordin, joka välttämättä halusi shoppailla erään aamupäivän kanssani. Muistan sen kylmyyden tunteen torstaina 3.3. klo 4.00, kun lähenen askel kerrallaan Kilimanjaron huippua. Muistan, kuinka hämmästynyt olin, kun näin ensimmäisen kerran, miten vesimeloni ja papaija kasvavat. Muistan ne mahtavat tähdenlennot Shanganin rannalla. Muistan, kun bajajikuskini tuli hakemaan minut kerran daladalalla. Muistan, kun näin kotityttömme Agneksen (häntä kutsutaan Sadan sijaan nykyään Agnekseksi) ensimmäistä kertaa: olin niin järkyttynyt hänen nuoresta iästään, että lähdin mitään sanomatta kotoa hengähtämään rannalle. Muistan ne useat kerrat, jolloin olen odottanut bajajia ja maasaiden kanssa: muistan sen illan, jolloin pääsin hyppimään heidän kanssaan. Muistan SDA:n pomon hehkevän naurun – ei vieläkään ole sen voittanutta! Muistan, kun vein naapurin Cuth Berthin ensimmäistä kertaa meren rannalle ja kuinka yllättynyt ja peloissaan hän oli nähdessään meren: ”So much water!”. Muistan ne illat, jolloin talomme oli täynnä mamoja ja istuskelin heidän kanssaan terasillamme. Muistan sen rauhallisuuden tunteen nuotion äärellä Mikumin luonnonpuistossa. Muistan lahjoneeni poliisin. Muistan, että ugalin valmistaminen on vaikeaa. Muistan, kuinka istun Rotary Clubin ensimmäisessä kokouksessa ainoana nuorena ja naisena kaikkien bisnesmiesten keskellä: ”Kröhm, mitenköhän minä olen tänne eksynyt?” Muistan sen kuuron pojan rannalla. Muistan lempihedelmieni, mangon ja stafelin, maun suussani! Muistan sen päivän, kun lähikauppamme oli tullut pieniä sipsipusseja, ja minulta kysytään, tiedänkö mitä ne ovat. Muistan ne lapset, jotka ovat juosseet itkien karkuun nähdessään ensimmäistä kertaa valkoisen ihmisen. Muistan Airinin – sen ainoan alle 5- vuotiaan nandopelaisen lapsen, joka huutaa minua nimellä mzungun sijaan. Muistan ne ihanat kirjeet, jotka olen Suomesta saanut! Muistan, että olen odottanut ja odottanut – niin pankissa, ravintolassa, töissä, virastoissa, kotona, kadulla, kaupassa ja milloin mistäkin syystä ja milloin ketäkin. Muistan, kun ostin ison kalan kalamarkkinoilta ja raahasin kalan kotiin rikkinäisessä muovipussissa pyörän sarvilla ja kuinka iloinen bibi olikaan nähdessään kalan. Muistan, että minulla ja naapurillamme Joffreyllä on hallussa edelleen Nandopen sulkkisennätys: 55 syöttöä! Muistan sen länsimaalaisen kodin, jossa oli lasi-ikkunat ja ilmastointi joka huoneessa. Muistan sen alkuvuoden kuumuuden. Muistan ne kerrat, jolloin olen leikkinyt Agnesin kanssa, jolloin ketään muita ei ole ollut kotona. Muistan sen miehen kasvot, joka ryösti minut. Muistan meren tuoksun aamusilta lenkiltäni. Muistan sen, kuinka leivinpaperi ei irronnut leipomastamme pitsasta. Muistan sanoneeni ”Hamna shida” aika monta kertaa.

Muistan tänään katselleeni kuunpimennystä bibin, Agnesin, Cuth Berthin ja Stevenin kanssa ja demonstroimassa pienten kivien ja lampun kanssa sitä, mitä parhaillaan tapahtuu. Lukuisat pienet, mutta sitäkin tärkeämmät hetket ovat jääneet mieleeni. Lista voisi olla loputon.

Tulen muistamaan Tansaniasta aika paljon kaikkea. Vietin paljon aikaa perheenjäsenten ”ja niiden ketkä nyt sattuivat meillä asumaankaan” kanssa. Erityisesti perheestäni sekä joistakin naapureistani sekä työkavereistani tuli minulle läheisiä. Lähden sunnuntaina Mtwarasta kohti Pohjois-Tansaniaa samanaikaisesti Mtwaran futisjoukkueen kanssa, joka matkustaa Moshissa pidettävään East Africa Cupiin. Minä käyn haistelemassa futistunnelmaa, minkä jälkeen suuntaan kavereideni kanssa neljän päivän safarille. Tämä olkoon viimeisin kirjoitukseni Tansaniassa.

Muistan teidät ihanat ja rakkaat ihmiset, muistan miten jälkiuunileipä roiskuu kivasti suussa, muistan miten hyvältä maito maistuu, muistan kivat puistohengailut, festarit, parhaat kiipeilykalliot..

Suomen festarikesä ja kalliot, nitarudi!