Volunteering in SDA

This is me :)

You may be curious to know what for I´m actually volunteering here. So, let me tell you something about my volunteering period (instead of the excellent fruits I´m eating and the wonderful weather I´m enjoying... :) )

As you may know, I´m currently volunteering in a Tanzanian non-governmental organisation “Sports Development Aid”, which was established in 2001. The main aim of the ngo is to promote health and welfare through sports in Mtwara region, southern Tanzania.  

SDA and the Finnish organisation LiiKe has been co-operating since 2002. Two projects have been implemented during the last nine years. The first project from 2004 to 2008 was “Education through sports in Mtwara”, which target was to increase the awareness of having a good education. There can be many reasons for not passing school. For example, lack of motivation, household duties at home, early marriages or pregnancies, some problems in a school, lack of items like good shoes, bags or money (“I may want something ‘cause my friend has it too”) and so on.

SDA office

SDA is organising sport lessons in primary schools, therefore, the pupils have more motivation go to school and get their primary school completely finished. Participating to the sports lessons improves not also children´s physical and social skills but also empowers children to be active in going to a school and studying. That project has been succesful, and the sport lessons are still going on in the schools.

Another project, which was implemented 2010 and continues until the end of 2011, is “Sports for Mothers and Daughters”. The main target is to empower girls and women through sport education, raise women´s and girls´ awaraness of healthy issues and promote women´s rights in the society.

A gym

I have started my volunteering period by organising sports lessons in schools together with SDA staff (Despite of the fact, I told you before that I was supposed to be included in the Moms and Daughters project. During the first week, we decided that another Finnish volunteer, Krista, will be working on that issue and I´ll be working in the schools. This is great, I volunteer there where the help is most needed).

So every day from Monday to Thurday, we go to the schools to teach sports. I have to say that I haven’t seen so excited pupils since.. never! I can’t stop wondering how energic and enthuatistic children are when we go to the schools. It is amazing! We have been playing eg. fireball, various tags, “who is afraid of lion” and doing some streching. We organise sport lesson for different class every week, therefore, every pupil will be included in sports with us at least once.

A beach which is not too crowded for relaxing after work.

After many years working for sports and education issues by SDA, it is clear that the SDA work has become very important for the primary schools. The number of pupils, who has passed the primary school, has increased in Mtwara. Last week SDA staff got a really good feedback from the head teacher, who is working in a school where the number of passing pupils has increased over 30 % comparing to the year before. We were told that one of the biggest reason for that was the sport lessons, which SDA had organised.

I feel very happy to do volunteering work that is important for local people and meaningful for children.

Kun erottuu joukosta..

Alan jo vähitellen tottua siihen, että erotun joukosta ihonvärini vuoksi melko hyvin. Meidän alueella ei asu muita mzunguja (=valkoinen, länsimaalainen), mutta Mtwarassa meitä mzunguja on muutamia. Aina kun lähden kotipihani ulkopuolelle, saan varautua siihen, että minulle huudellaan tervehdyksiä ja minun kanssani halutaan jutella. Toistaiseksi se ei ole ollut liian häiritsevää, ja minusta on ollut ihan mukava pysähtyä jutustelemaan. Erityisen hellyyttäviä huomionosoituksia saan lapsilta. He huutelevat kaukaa ”Mzungua” ja huutelevat kaverinsakin tien varteen tervehtimään minua.

Kävelen siis missä tahansa, olen lähes aina ainoa valkoihoinen. Minun on siis vaikea soluttautua joukkoon, vaikka kuinka haluaisin. Erityistä huomiota sain, kun menin perheeni kanssa lauantaina kirkkoon. Olin tietenkin ainoa mzungu. Minut esiteltiin muutaman sadan hengen seurakunnan edessä kolmisen kertaa. Siellä minä sitten vähän väliä nousin ylös tervehtimään porukkaa.

Sunnuntaina baba vei minut tutustumaan farmitilalle, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Mtwarasta. Kun astuin ulos autosta, tervehdin iloisesti paikalla ollutta perhettä. Perheen nuorin 3 -vuotias poika juoksi lähimmän banaanipuun taakse ja alkoi itkeä. Perheen äiti meni lohduttamaan poikaa ja selvisi, ettei poika ollut koskaan nähnyt ketään valkoihoista. Hän siis pelästyi. Meidän baba sitten rauhoitteli tilannetta ja yritti kertoa pojalle, että ”ihmisiähän me kaikki ollaan”. Tämä pysäyttikin minut pohtimaan sitä, milloin itse näin ensimmäisen kerran tummaihoisen ihmisen. En muistanut. Muistan kyllä, ettei tummaihoisia ihmisiä 90-luvun alkupuolella kotiseudullani Lahdessa montaakaan ollut. Ehkäpä olisin 3-vuotiaana reagoinut samalla tavalla, jos olisin nähnyt tansanialaisen miehen kotipihallani.

Saan siis jatkuvasti huomiota. On hauska huomata, kun joku paikallinen ”uusi” tuttavuus tulee tervehtimään ja yhtäkkiä tietääkin minusta asioita, joita olen kertonut jollekin toiselle. Tai kun kuulen ”missä olen ollut ja mitä olen tehnyt”. Eräänä päivänä työkaverini tuli mainitsemaan minulle, että olin velkaa eräälle pyöränkorjaajalle 500 shillinkiä (25 senttiä), jotka olin luvannut tulla maksamaan, kunhan minulla sattuu olemaan tasaraha mukana. Siis työkaverini (jolle en ollut kertonut korjauttaneeni pyörää), tiesi, että juuri minä mzungu, olin velkaa jollekin pyöränkorjaajalle. Toisinaan paikalliset kyllä sekoittavat meidät muutamat mzungut keskenään. Saan nimittäin välillä kuulla, mitä minä muka olen tehnyt, vaikka kyseessä on ollut joku toinen mzungu.

Täällä siis huhut mzunguista liikkuvat melkoista vauhtia, joten pitää vähän miettiä, mitä missä milloinkin tekee. Jaan ajatuksia mzunguna olemisesta perheeni kanssa ja erityisesti baba ymmärtää, miltä tuntuu erottua joukosta. Baba on asunut Euroopassa ja kertonut tarinoita siitä, miltä tuntui puolestaan olla ainoa tummaihoinen valkoihoisten joukossa.

Kertaakaan en ole kokenut olevani uhattu tai olevani ”vaarassa”. Ihmiset ovat kovin auttavaisia ja sosiaalisia minua kohtaan. He vain ovat kiinnostuneita minusta ja uteliaita tietämään, kuka minä oikeastaan olen. Ja kuten arvata saattaa, sitä minä täällä pohdin parhaillaan itsekin!

Lähikoulu

Mtwaran katukuvaa aamusella

Muutamia mzunguja

 

Jambo! Tansanian kodissa ollaan!

En tiedä mistä kirjoittaisin. Kaikki on niin erilaista. On vaikea kuvitella, että vielä viime viikolla elelin hytisevän kylmässä Suomessa. Nyt olen kuuman kosteassa vehreässä ympäristössä palmujen ja kasvien ympäröimänä poissa kaikesta kiireestä. Olen asettunut Tansaniaan hyvin, oikeastaan paremmin kuin osasin kuvitellakaan.

Tällä hetkellä asun kahden siskoksen, 18 –vuotiaan Rebeccan ja 25-vuotiaan Merinan sekä perheen baban, Brightin kanssa. Perheen äiti, Jennifer, on tällä hetkellä Tansanian toisella puolella Morogorossa opiskelemassa, ja palaa Mtwaraan vasta maaliskuussa. Meillä on melko iso talo, jota ympäröi aivan ihana puutarha. Puutarhassa kasvaa mm. mangoja, banaaneja, kookoksia, mandariineja, appelsiineja, sitruunaa, cashew –pähkinää, jackfruitia, pinaattia ja karambolaa. Baban esitellessä sitä minulle olin tietenkin aivan haltioitunut. Osaan jo kuoria mangon hampailla, raastaa kookosta sekä kuoria cashew –pähkinöitä. Lisäksi tiedän, että puoli vuotta kasvava banaanipuu tuottaa vain kerran hedelmää, jonka jälkeen se kaadetaan. Puissa pomppivat apinat ovat paikallisia citykaneja, jotka varastavat hedelmiä. Kuulin tänään, että jos apinoita ei olisi, puissa voisi luikerrella vihreitä ohuita käärmeitä. Siis olen ihan tyytyväinen apinoihin kaikesta huolimatta.

Syömme joka aterialla mangoja, jotka ovat tämän hetken kausihedelmiä. Ateria koostuu pääosin perunasta, riisistä tai ugalista (maissipuuro), jonka kanssa syödään lihaa, kalaa tai papuja. Aloitinkin lihan syömisen uudestaan täällä, sillä totesin, että ravintoni voi muuten jäädä aika niukaksi. Mielessäni kävi myös erään ystäväni käymäni keskustelu siitä, kuinka kasvissyönti oikeastaan on aika elitistä. Meillä on varaa valita, mitä syömme. Täällä syödään mitä on, jos ylipäätänsä on mitään, mitä syödä. Kaikki ruoka syödään ja ruoan tähteet (lihojen luut, hedelmien kuoret) heitetään yöllä pihalle eläimille syötäväksi. Melu onkin sitten aikamoinen yöllä, kun naapurin koirat rähisevät ruoan kimpussa.

Olen ollut Tansaniassa kuusi päivää, ja olen tehnyt, nähnyt ja oppinut kaikenlaista. Tytöt ja Baba auttavat minua totuttautumaan paikalliseen elämään ja heidän kanssaan on helppo jutella kaikesta. Merina intoutui eilen kyselemään minusta kaikenlaista ja juttelimmekin iltapäivällä pitkän tovin. Merina tiedusteli mm. heimoani sekä uskontoani ja nauroi aivan kippurassa, kun kerroin, ettei minulla itse asiassa ole kumpaakaan. Jos olisin siihen päälle kertonut olevani vielä kasvissyöjä, hän ei varmaankaan olisi uskonut koko juttua!

Täällä eletään kiinni juuri tässä hetkessä. Ei murehdita huomista eikä mennyttä. Ihmisissä on elämäniloa. Kun jokin ei toimi, sille vaan nauretaan. Vaikka bussissa pompitaan puoli metriä ilmaan, nauretaan, tai kun bussissa edessäni oleva penkkirivistö kaatui päälleni, sillekin naurettiin. Kun en ymmärrä jotakin tai minua ei ymmärretä, kuittaamme sen aina nauramalla. 

Haraka haraka haina baraka (Kiireellä ei ole siunausta).

Tansania kuittaa. 

 Pihalla kasvaa kaikenlaista..

 

Oikealla on cashew -puu.

 Pesen pyykkiä Rebecca -siskon kanssa.

Matkatunnelmissa

Lähden huomenna puoleksi vuodeksi vapaaehtoistyöhön Tansaniaan. Vihdoin ja viimein. Edessä on puoli vuotta tuntemattomia päiviä auringon alla. En ole oikeastaan joutunut kauheasti selittelemään lähtöäni eikä monikaan ole ollut kovin yllättynyt siitä, että lähden. Onhan vapaaehtoistyön tekeminen kehitysmaassa ollut haaveeni jo pidemmän aikaa. Ehkä olen nyt oikeasti valmis toteuttamaan haaveeni. Aikaisemmat ulkomailla oleskelemani ajat Englannissa ja Bosniassa ovat antaneet minulle rohkeutta ja itsevarmuutta tämänkin haaveen toteuttamisessa (ja toisaalta myös ruokkineet matkustamisintoiluani entistä enemmän).

Tulen olemaan vapaaehtoisena SDA (Sports Development Aid) -järjestössä, jonka kumppanijärjestö Suomessa on LiiKe ry (Liikunnan Kehitysyhteistyö). SDA edistää peruskoulujen oppilaiden liikuntamahdollisuuksia Tansaniassa Mtwaran ja Singidan alueilla. Tulen olemaan mukana järjestöjen Sports for Mothers and daughters -projektissa, jonka tarkoituksena on innostaa äitejä ja tyttäriä liikkumaan. Ulkoasianministeriön rahoittama kolmivuotinen projekti on ollut käynnissä Tansaniassa vuodesta 2009.

Huomenna lähden maahan, jossa on 8 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Maahan, joka on lähes 3 kertaa pinta-alaltaan isompi kuin Suomi. Maahan, jonka BKT asukasta kohden on 40 kertaa pienempi kuin Suomen. Maahan, jossa on tällä hetkellä ainakin 40 astetta lämpimämpää kuin Suomessa. Maahan, jonne lähtee taas yksi innokas ja lämpöä odottava suomalainen kahden urheiluvälinelaatikon ja rinkan kanssa toteuttamaan haavettaan.


Nähdään ystävät ja tuttavat ihanat kesällä.


Täältä löytyy uteliaimmille lisätietoa: 
LiiKe ry
SDA
Etelän vapaaehtoistyöohjelma ETVO
Kehitysyhteistyön Palvelukeskus Kepa