keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Jambo! Tansanian kodissa ollaan!


En tiedä mistä kirjoittaisin. Kaikki on niin erilaista. On vaikea kuvitella, että vielä viime viikolla elelin hytisevän kylmässä Suomessa. Nyt olen kuuman kosteassa vehreässä ympäristössä palmujen ja kasvien ympäröimänä poissa kaikesta kiireestä. Olen asettunut Tansaniaan hyvin, oikeastaan paremmin kuin osasin kuvitellakaan.

Tällä hetkellä asun kahden siskoksen, 18 –vuotiaan Rebeccan ja 25-vuotiaan Merinan sekä perheen baban, Brightin kanssa. Perheen äiti, Jennifer, on tällä hetkellä Tansanian toisella puolella Morogorossa opiskelemassa, ja palaa Mtwaraan vasta maaliskuussa. Meillä on melko iso talo, jota ympäröi aivan ihana puutarha. Puutarhassa kasvaa mm. mangoja, banaaneja, kookoksia, mandariineja, appelsiineja, sitruunaa, cashew –pähkinää, jackfruitia, pinaattia ja karambolaa. Baban esitellessä sitä minulle olin tietenkin aivan haltioitunut. Osaan jo kuoria mangon hampailla, raastaa kookosta sekä kuoria cashew –pähkinöitä. Lisäksi tiedän, että puoli vuotta kasvava banaanipuu tuottaa vain kerran hedelmää, jonka jälkeen se kaadetaan. Puissa pomppivat apinat ovat paikallisia citykaneja, jotka varastavat hedelmiä. Kuulin tänään, että jos apinoita ei olisi, puissa voisi luikerrella vihreitä ohuita käärmeitä. Siis olen ihan tyytyväinen apinoihin kaikesta huolimatta.

Syömme joka aterialla mangoja, jotka ovat tämän hetken kausihedelmiä. Ateria koostuu pääosin perunasta, riisistä tai ugalista (maissipuuro), jonka kanssa syödään lihaa, kalaa tai papuja. Aloitinkin lihan syömisen uudestaan täällä, sillä totesin, että ravintoni voi muuten jäädä aika niukaksi. Mielessäni kävi myös erään ystäväni käymäni keskustelu siitä, kuinka kasvissyönti oikeastaan on aika elitistä. Meillä on varaa valita, mitä syömme. Täällä syödään mitä on, jos ylipäätänsä on mitään, mitä syödä. Kaikki ruoka syödään ja ruoan tähteet (lihojen luut, hedelmien kuoret) heitetään yöllä pihalle eläimille syötäväksi. Melu onkin sitten aikamoinen yöllä, kun naapurin koirat rähisevät ruoan kimpussa.

Olen ollut Tansaniassa kuusi päivää, ja olen tehnyt, nähnyt ja oppinut kaikenlaista. Tytöt ja Baba auttavat minua totuttautumaan paikalliseen elämään ja heidän kanssaan on helppo jutella kaikesta. Merina intoutui eilen kyselemään minusta kaikenlaista ja juttelimmekin iltapäivällä pitkän tovin. Merina tiedusteli mm. heimoani sekä uskontoani ja nauroi aivan kippurassa, kun kerroin, ettei minulla itse asiassa ole kumpaakaan. Jos olisin siihen päälle kertonut olevani vielä kasvissyöjä, hän ei varmaankaan olisi uskonut koko juttua!

Täällä eletään kiinni juuri tässä hetkessä. Ei murehdita huomista eikä mennyttä. Ihmisissä on elämäniloa. Kun jokin ei toimi, sille vaan nauretaan. Vaikka bussissa pompitaan puoli metriä ilmaan, nauretaan, tai kun bussissa edessäni oleva penkkirivistö kaatui päälleni, sillekin naurettiin. Kun en ymmärrä jotakin tai minua ei ymmärretä, kuittaamme sen aina nauramalla. 


Haraka haraka haina baraka (Kiireellä ei ole siunausta).

Tansania kuittaa. 











 Pihalla kasvaa kaikenlaista..


 








Oikealla on cashew -puu.

 Pesen pyykkiä Rebecca -siskon kanssa.

5 kommenttia:

  1. Hyvä Sirja, hyvin sä vedät! On sua jo ikävä <3 Marjo

    VastaaPoista
  2. Heh! Mua nauratti toi heimo-kysymys aika paljon. Siellä se on itsestään selvyys ja täällä me ei tunneta sellasta asiaa ollenkaan.. Ja jäin miettimään, että miten suomalaiset suhtautuu, jos bussi menee rikki.. ei ainakaan nauramalla kovaa!

    -Saara-

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aivan ihanalta ja hurjalta ja hurjan ihanalta :)
    -Heidi-

    VastaaPoista
  4. well well, auringossa passaa hymyillä ja nauraa! täällä ystävämme vesisade ilahduttaa alkanutta vuotta ja katoilta niskaan putoavat lumivuoret tätä viikkoa. Joko alotit työt? terkkuja! -fanni

    VastaaPoista
  5. Marjo - onneks nähdään pian <3
    Saara - juu, se on varsin kummallista täällä, jos ei kuulu mihinkään heimoon.. oonkin sanonut olevani mzungu -heimolainen :)
    Heidi - kyllä tämä on, juuri kaikkea tuota!
    Fanni - en valita, mutta en tiennyt, että jossakin voi olla näin kuuma koko ajan. työt on alkanut käynnistyä pikkuhiljaa. voisin vaikkapa seuraavassa blogikirjoituksessani kirjoitella töistä lisää, kun niistä on jotakin enemmän kerrottavaa :)

    Terkut teille kaikille!

    VastaaPoista