Kävin muutama päivä sitten keskustelua tansanialaisen naisen asemasta 18-vuotiaan siskoni Rebeccan ja naapurin 26-vuotiaan miehen Noelin kanssa. Yritin olla liikaa esittämättä mielipiteitäni (joka oli toisinaan hieman hankalaa), ja kuunnella ”länsimaalaistuneen” siskoni ja ”perinteisiä arvoja” edustavan tansanialaisen nuoren miehen keskustelua avioliitosta.
Noelin mukaan mies on perheen pää. Hän kantaa vastuuta työstä ja naisen tehtävä on olla kotona hoitamassa lapsia ja kotia. Rebeccan mielestä myös naisella on oikeus käydä töissä ja miehenkin tulisi huolehtia kodista; nainen ja mies ovat tasa-arvoisia ja heillä tulisi olla samat oikeudet.
Noelin mukaan rikkaampi mies voi naida köyhemmän naisen, mutta on outoa, jos rikkaampi nainen nai köyhemmän miehen: Miehen tehtävä on pitää huolta perheen taloudesta. Rebecca on eri mieltä. Noelin mukaan siihen sisältyy myös paljon ongelmia, jos mies menee naimisiin rikkaamman naisen kanssa: Rikkaat naiset ovat hankalia, sillä he saattavat pettää helpommin puolisoaan, juovat alkoholia ja tuhlaavat rahaa turhuuksiin. Rebeccan mukaan, jos nainen on rikas, hän on kouluttautunut hyvin. Silloin hän tietää hyvin omat oikeutensa, ja tietää myös, että hän on tasa-arvoinen miehen kanssa. Rebecca ei allekirjoita sitä, että rikkaat eli koulutetut naiset joisivat alkoholia tai pettäisivät puolisoaan. Rebeccan mielestä kyse on vain naisista, jotka haluavat kouluttautua ja tehdä töitä samaan tapaan kuin miehetkin.
Noelin mukaan miehen kunnia ei kuitenkaan kestä sitä, että nainen olisi miestä rikkaampi. Jos hänen puolisollaan olisi varaa ostaa auto, tulisi hänenkin ostaa auto näyttääkseen, että hän on vähintään yhtä rikas kuin puolisonsa. Rebeccan mielestä olisi ihan hyväksyttävää, jos hän naisi köyhemmän miehen, mutta todennäköisesti köyhempi mies ei ymmärtäisi, että hän on tasa-arvoinen miehen kanssa. Tässä tapauksessa Rebecca olisi mieluummin yksin.
Kysyn välillä, eikö rahaa tärkeämpää ole rakkaus. Rebecca vetoaa rakkauteen, Noel vetoaa rakkauteen, MUTTA myös puolison taloudellisella tilanteella on väliä.
Seuraavaksi utelen, onko avioero mahdollinen. Saan vastaukseksi molemmilta, että ei. Kysyn hieman lisää, ja yritän selvittää, mitä sitten, jos puolisot eivät olekaan onnellisia. Noel sanoo, että asiat pitää selvittää jollakin tapaa. Rebecca toteaa, että ennen avioliittoa toisiin pitää tutustua niin hyvin, että on varma avioliitosta.
Entäpä sitten jos ei ole puolisoa? Vaikka miehellä ei ole puolisoa, se on ihan hyväksyttävää, sillä hänellä on periaatteessa missä vaiheessa elämää tahansa aikaa mennä naimisiin. Naisen asema on toinen. Noelin mukaan, toinen siskoni 26-vuotias Merina, on jo liian vanha menemään naimisiin. Hänen mielestään naisessa on oltava jotakin ”vikaa”, jos hän ei ole naimisissa 26-vuotiaana. Rebecca puolustaa siskoaan ja kertoo, että nainen voi asua myös yksin, jos hän ei vain ole löytänyt sopivaa puolisoa itselleen. Rebecca kertoo, että hänellä on tietyt kriteerit puolisoa valitessaan, ja mikäli hän ei löydä sopivaa puolisoa, hänkin aikoo mieluummin elää yksin. Merina kertoi minulle aiemmin, että hän ei ole naimisissa, sillä kunnollista puolisoa on vaikea löytää ja avioliittoon liittyy paljon vaikeita ja hankalia asioita. Sanon Noelille, että ehkä Merina on tulevaisuuden nainen. Sellainen, joita voi nähdä Tansaniassa yhä useampia vuosikymmenten päässä.
Pääsemme siis lopputulokseen, että hyvin koulutetut naiset päättävätkin mieluummin elää yksin kuin mennä naimisiin. Tätä ”ilmiötä” Noel kutsuu ”Darin ilmiöksi” siis Dar Es Salaamissa tapahtuvaksi ilmiöksi, jossa on jokseenkin hyväksyttävää, että nuoret naiset asuvat yksin. Noelin mukaan he ovat alkaneet ottaa mallia länsimaalaisesta elämäntyylistä ja seurustelevat lyhyitä aikoja eri miesten kanssa. Ihmettelen hetken, että tällöinhän miehetkin ”syyllistyvät” yhtälailla lyhyisiin seurustelusuhteisiin, mutta päätän jättää asian sikseen.
Rebecca ja Merina edustavat hyvin länsimaalaistuneen naisten arvomaailmaa. Tytöt saavat päättää itse tulevasta puolisostaan. Tansaniassa vanhemmat voivat myös valita lapsilleen puolison. Erityisesti köyhät vanhemmat voivat naittaa tyttönsä vanhemmalle rikkaalle miehelle siinä toivossa, että lapsen tulevaisuus olisi ainakin taloudellisesti turvattu. Sekä Noel että Rebecca pitävät asiaa erittäin moitittavana.
Lopulta Noel ja Rebecca tahtovat tietää enemmän, mitä mieltä Euroopassa ollaan avioliitoista ja miksi minä en ole naimisissa ja miten minä suhtaudun avioliittoon ja ja.. Huomaan joutuvani (taas kerran) hieman pinteeseen, mutta päätän kertoa joitakin esimerkkejä Suomesta. Itsepähän innostin heitä keskustelemaan. Ja sitten yritän (taas kerran) tehdä selväksi, että me eurooppalaisetkin eroamme hieman toisistamme, ja esimerkiksi se, mitä kerron, ei välttämättä ole yleistä vaikkapa Etelä-Euroopassa. Ajaudumme lopulta keskustelemaan siitä, miten eri kulttuurit ja uskonnot vaikuttavat avioliiton solmimiseen.
Käymme keskustelua kolmestaan pitkän aikaa. Lopuksi kysyn Noelilta ja Rebeccalta, mihin heidän mielipiteensä perustuvat tai mistä he ovat ”oppineet” olemaan jotakin mieltä. Molemmat ovat muodostaneet ajatuksensa raamatun, vanhempien ja ”yleisten” mielipiteiden pohjalta. Lisäksi koulutuksella on ollut vaikutusta. Noelilta saan vielä lisäyksen, että kaikki tansanialaiset miehet ajattelevat samalla tavoin kuin hän. Kysyn Noelilta, olisiko hän Tansanian tulevaisuuden mies, joka uskaltaisi kyseenalaistaa yleisiä mielipiteitä. Noel nousee ylös, huokaisee ja toteaa: ”I’m going home now. I think you’re the winners. Thanks, I got lot to think. I´ll be back tomorrow.”
