Kun erottuu joukosta..

Alan jo vähitellen tottua siihen, että erotun joukosta ihonvärini vuoksi melko hyvin. Meidän alueella ei asu muita mzunguja (=valkoinen, länsimaalainen), mutta Mtwarassa meitä mzunguja on muutamia. Aina kun lähden kotipihani ulkopuolelle, saan varautua siihen, että minulle huudellaan tervehdyksiä ja minun kanssani halutaan jutella. Toistaiseksi se ei ole ollut liian häiritsevää, ja minusta on ollut ihan mukava pysähtyä jutustelemaan. Erityisen hellyyttäviä huomionosoituksia saan lapsilta. He huutelevat kaukaa ”Mzungua” ja huutelevat kaverinsakin tien varteen tervehtimään minua.

Kävelen siis missä tahansa, olen lähes aina ainoa valkoihoinen. Minun on siis vaikea soluttautua joukkoon, vaikka kuinka haluaisin. Erityistä huomiota sain, kun menin perheeni kanssa lauantaina kirkkoon. Olin tietenkin ainoa mzungu. Minut esiteltiin muutaman sadan hengen seurakunnan edessä kolmisen kertaa. Siellä minä sitten vähän väliä nousin ylös tervehtimään porukkaa.

Sunnuntaina baba vei minut tutustumaan farmitilalle, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Mtwarasta. Kun astuin ulos autosta, tervehdin iloisesti paikalla ollutta perhettä. Perheen nuorin 3 -vuotias poika juoksi lähimmän banaanipuun taakse ja alkoi itkeä. Perheen äiti meni lohduttamaan poikaa ja selvisi, ettei poika ollut koskaan nähnyt ketään valkoihoista. Hän siis pelästyi. Meidän baba sitten rauhoitteli tilannetta ja yritti kertoa pojalle, että ”ihmisiähän me kaikki ollaan”. Tämä pysäyttikin minut pohtimaan sitä, milloin itse näin ensimmäisen kerran tummaihoisen ihmisen. En muistanut. Muistan kyllä, ettei tummaihoisia ihmisiä 90-luvun alkupuolella kotiseudullani Lahdessa montaakaan ollut. Ehkäpä olisin 3-vuotiaana reagoinut samalla tavalla, jos olisin nähnyt tansanialaisen miehen kotipihallani.

Saan siis jatkuvasti huomiota. On hauska huomata, kun joku paikallinen ”uusi” tuttavuus tulee tervehtimään ja yhtäkkiä tietääkin minusta asioita, joita olen kertonut jollekin toiselle. Tai kun kuulen ”missä olen ollut ja mitä olen tehnyt”. Eräänä päivänä työkaverini tuli mainitsemaan minulle, että olin velkaa eräälle pyöränkorjaajalle 500 shillinkiä (25 senttiä), jotka olin luvannut tulla maksamaan, kunhan minulla sattuu olemaan tasaraha mukana. Siis työkaverini (jolle en ollut kertonut korjauttaneeni pyörää), tiesi, että juuri minä mzungu, olin velkaa jollekin pyöränkorjaajalle. Toisinaan paikalliset kyllä sekoittavat meidät muutamat mzungut keskenään. Saan nimittäin välillä kuulla, mitä minä muka olen tehnyt, vaikka kyseessä on ollut joku toinen mzungu.

Täällä siis huhut mzunguista liikkuvat melkoista vauhtia, joten pitää vähän miettiä, mitä missä milloinkin tekee. Jaan ajatuksia mzunguna olemisesta perheeni kanssa ja erityisesti baba ymmärtää, miltä tuntuu erottua joukosta. Baba on asunut Euroopassa ja kertonut tarinoita siitä, miltä tuntui puolestaan olla ainoa tummaihoinen valkoihoisten joukossa.

Kertaakaan en ole kokenut olevani uhattu tai olevani ”vaarassa”. Ihmiset ovat kovin auttavaisia ja sosiaalisia minua kohtaan. He vain ovat kiinnostuneita minusta ja uteliaita tietämään, kuka minä oikeastaan olen. Ja kuten arvata saattaa, sitä minä täällä pohdin parhaillaan itsekin!

Lähikoulu

Mtwaran katukuvaa aamusella

Muutamia mzunguja