Tarinoita Mtwarasta

Jos joskus tuntuu siltä, ettei mikään toimi eikä koskaan löydy tarpeeksi aikaa itselle, olemme samassa veneessä :) Tässä muutamia juttuja Mtwarasta piristämään päiväänne:

Tästä lehmästä ei ollut lenkkikave

1. Käyn juoksemassa muutamia kertoja viikossa. Joskus saan juosta tunnin lenkin aivan itsekseni, mutta toisinaan mukaani lyöttäytyy hetkeksi aikaa tyypillisesti joku nuori mies, joka heittelee tervehdykset, kysyy ehkä puhelinnumeroani ja juoksee vierelläni seuraavaan risteykseen saakka. Joskus ajattelen, että voi kun saisin edes tämän lenkin juosta aivan itsekseni, mutta ei.. Eräänä iltapäivänä sain juoksulenkilläni taas seuraa - tällä kertaa tosin ihan oikean futispelaajan. Hän juoksi kanssani melkein koko tunnin. Välillä takaperin, nyrkkeillen, erilaisia potkuja tehden.. No huh huh. Täytyy myöntää, että itselläni alkoi jo hieman kunto pettää ihan vaan siinä hölkätessä ja kaverin kuntoilua katsellessa.. Näytti, ettei tämä kaveri ihan helpolla väsy. Asuimme eri suunnilla, joten tiemme erosivat lenkin loppupuolella. Ehdin juosta ehkä puoli kilometriä, kunnes.. Taas seuraa. Tällä kertaa kaksi n. 10 vuotiasta poikaa. Noh, eipä tullut puskasta sentään kokonaista lapsikatrasta mukaan kuten joskus. Poikien kanssa siinä juostiin, vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin niitä näitä. Sitten yhtäkkiä puskasta tulee eteemme lehmä kera paimenen. Noh, parikymppinen paimenpoika intoutuu täysin nähdessään meidät ja lyöttäytyy lehmän kanssa mukaan. En voinut enää pidätellä naurua ja repeän. Siinä sitten köröteltiin poikien ja lehmän kanssa juosten kotiin. No huh huh, enpä ole aiemmin lehmän kanssa juossut.. 

Tässä tapauksessa on ollut kalaonnea..

2. Ravintolassa syöminen on lähes aina yhtä koomista. Etenkin sellaisissa ravintoloissa syöminen, joissa on ihan kirjoitettu menu, mikä ei suinkaan takaa sitä, että ravintolasta saisi sitä, mitä menussa lukee. Usein kannattaakin valita noin kolme eri vaihtoehtoa, joita voisi syödä, sillä kahta ensimmäistä tuskin ravintolassa on juuri sinä päivänä tarjolla. Tilauksen jälkeen odotetaan pari tuntia. Ehkä joskus joku jaksaa kysellä, missä ruoka viipyy. Toisinaan henkilökunta on vielä hankkimassa ruoka-aineita: siinä sitten kädet ristissä toivotaan, että kalastajalla on kalaonnea, että saisi kurnivan mahan täytettyä jollakin eikä tarjoilija tulisi pitkän odottelun jälkeen toteamaan, että tänään onkin tarjolla vain kanaa. Jos jotakin tilattua ruokaa ei ole saatavilla, on myös ihan ok vaihtaa ruokaa kysymättä asiakkaalta mitään. Pitkän odottelun jälkeen ruoka kuin ruoka kelpaa kyllä syöjälle.

Mtwaran keskustassa. Tällä kertaa ei toppatakkeja näkyvillä..

3. Talvi se on täälläkin! Tai ainakin melkein.. On siis aika pukea lämmintä päälle! Törmään kadulla toppatakkiin pukeutuneeseen mieheen. Näinköhän oikein? Saman matkan aikana näen toisenkin lämpimiin vaatteisiin sonnustautuneen nuoren miehen. Käännyn ja tarkistan vielä, oliko se varmasti toppatakki. Kyllä, toppatakkeja Tansaniassa! En edelleenkään pysty pitämään pitkähihaisia tai –lahkeisia vaatteita päälläni. Myönnän, että viimeisen parin viikon aikana on ollut sen verran viileää, että petivaatteeni eivät tartu enää hikiseen ihooni ja suihkun jälkeen hikipisara ei tipu otsaltani. Viime yönä nukuin ensimmäisen yöni ilman tuulettimen pörinää, jihaa! (Ps. Sääennuste tälle päivälle +32 C).

Ja taas pyöränkorjaajalla..

4. Hakuna matata. Tansanissa ei ole koskaan kiire. Päätän lounaan jälkeen lähteä käymään markkinoilla ja internet –kahvilassa. Astun ovesta ulos. Kas vain, isoäiti on tullut kylään! No, eihän minulla ole minnekään kiire. Siispä istun alas jutustelemaan. Oho, siinä vierähtikin tunti. Vihdoin pääsen lähtemään. Talutan polkupyöräni portista ulos. Moikkaan naapurit ja lähden matkaan. Poljen hetken – äh, pyöräni kumi on tyhjä. Suuntaanpa ensin lähimmälle pyöränkorjaajalle täyttämään renkaani. Uusi yritys ja matkaan! ”Sirjaaa, Sirjaaa!” kuulen jonkun huutavan. Pysähdyn ja joku kurvaa pikipikillä (moottoripyörällä) viereeni. Voi ei, muistini on surkea. Minulla ei ole hajuakaan kuka tuo on, mutta se näyttää jokseenkin ”tuntevan” minut. Selviää, että hän on eräs kauppias, jonka luona kävin jokin aika sitten. Ahaa, juu, kyllähän minä hänet muistan! : ) Menee tovi rupatellessa. Ja taas matkaan! Polkaisen muutaman kerran ja huomaan, että pyöräni kumi on taas tyhjä. Ehkä siinä onkin reikä. Ja taas etsimään pyöränkorjaajaa. Vien pyörän korjaajalle. No nyt alkaa olla janokin. Menen ostamaan vettä. Selviää, ettei isoa vettä ole saatavilla. Saan toisesta kaupasta ison veden. Jospa seuraavaksi sinne internet -kahvilaan? Joku tulee kysymään puhelinnumeroani, joku toinen yrittää myydä minulle cashew -pähkinöitä. Vaihdetaan peruskuulumiset ja pääsen jatkamaan matkaa. ”Sirjaa, mambo?!” Tiedän, että kyseessä on naapurimme Noel, joka on töissä juuri ohittamallani bensa-asemalla. Käännyn ja menen moikkaamaan häntä. Juttelemme tovin. Näyttää siltä, että alkaa sataa, ja kiirehdin internet –kahvilaan. Astun sisään. ”Hamna umeme” ”Ei sähköä”. Tulee pieni sadekuuro, ja hengailen sateen ajan

Silloin kun sataa, niin sataa oikein kunnolla.

sisällä internet –kahvilassa toivoen, että sähkö palaisi pian. Sähköä ei näytä tulevan. Samassa huomaan, että kellohan lyö jo viisi, ja tunnin päästä alkaa jo hämärtyä. Ehkä en tänään käytäkään internetiä ja päätän palata kotiin. Kotimatkallani meinaan ajaa tiellä juoksevan kanan päälle, mutta viime hetkellä saan väistettyä. Kurvaan kotikadulleni. Meinaan juuttua pyöräni kanssa mutaan, mutta selviydyn kuin selviydynkin takaisin kotiin ennen iltahämärää. Juuri kun käännyn pihatiellemme, naapurimme Aziz vielä valittelee, miksi minulla on aina niin kiire eikä minulla ole ”koskaan” aikaa jutella hänen kanssaan. Juupajuu. Vihdoin taas kotona! ”Habari ya sokoni? Habari ya internet –cafe?” ”Miten meni markkinoilla? Miten internetissä?” baba kysyy. Ainiin joo, ehdin jo itsekin unohtaa, että mun piti käydä siellä markkinoillakin! Jospa huomenna uudestaan..

Tutut ja tuntemattomat, ystävät ja rakkaat toverit, lähetän täältä Tansaniasta palmujen alta kaikille suuren suuret terveiset! Nauttikaa keväästä ilman kiirettä!