Tuoko raha onnea?

Kysymys, jota olen pohtinut viimeisen viikon aikana. Ihmettelin, kuinka olin saanut kulumaan kymmenen päivän aikana melkoisesti rahaa. Tein useampia laskelmia, ja ymmärsin, että jonkun muun on täytynyt käydä kukkarollani. Päätin jutella asiasta baban kanssa, sillä asia häiritsi minua. Kerroin, että minulta on kadonnut rahaa huoneestani, ehkä n. 200 000 sh (100 e) tai jopa enemmän. Päätimme selvittää, olisiko kodinhoitajamme voinut varastaa minulta rahaa, sillä hän oli meidän lisäksemme ainoa, joka talossa asui rahojen katoamisen aikana. Olin kieltämättä ihmetellyt, mistä kotityttö oli saanut rahaa puhelimeen ja miten hänellä oli varaa puhua puhelimessa koko ajan. Lisäksi hänellä oli ollut uusia vaatteita. Jotenkin ajattelin, että ehkä baba on häntä jollakin tapaa sponsoroinut, mikä myöhempien keskustelujen jälkeen ei tietenkään pitänyt paikkaansa.

Sirjan simpukkapuhelin.

Asian selvittämistä vaikeutti se, että kotityttö oli jo lähtenyt takaisin kotipaikkakunnalleen syrjäiseen kylään useamman tunnin ajomatkan päähän, josta hänen oli tarkoitus jatkaa myöhemmin Dariin. Noh, aluksi soittelimme mamalle, joka otti yhteyttä sukulaiseen, joka tunsi kodinhoitajan äidin. Keskustelimme asiasta naapureiden kanssa, viereisen kampaajan sekä kauppiaan kanssa. Selvisi, että juuri parin viikon aikana hekin olivat ihmetelleet, miten kodinhoitajallamme oli ollut niin paljon rahaa käytössään. Kadumme yrittäjät olivat hädissään tarkistelleet edellisellä viikolla omia kirjanpitojaan, sillä epäilivät, että tyttö olisi varastanut heiltä rahaa. Kauppias kertoi, että tyttö oli ostanut pelkästään puheaikaa 10-15 000 sh päivässä (5-7e) ja lähettänyt puheaikaa myös kavereilleen. Kerrottakoon, että itselläni kuluu puhelimen käyttöön enintään n. 5000 sh viikossa. Koska rahasta puhuminen on täällä ihmisille vierasta, ei kukaan asiasta tietenkään meidän perheellemme sanonut. Ihmettelimme myös, miksi tytölle oli tullut yhtäkkiä niin kiire lähteä pois.

Minua suututti. Ärsytti. Oli inhottava tunne, että joku oli käynyt huoneessani penkomassa tavaroitani poissa ollessani. Lisäksi tuntui, että olin petetty, sillä olin tytölle aina ystävällinen. Ostelin hänelle hedelmiä ja karkkia sekä autoin häntä erilaisissa askareissa. Koomisinta on, että autoin häntä jopa käyttämään puhelinta, jonka hän osti rahoillani.

Miksi hän halusi varastaa minulta? Ehkäpä hän ajatteli, että raha on minulle suhteessa niin pieni verrattuna siihen, mitä se hänelle merkitsee. Ja ennen kaikkea, miksi hän tuhlasi rahat niin typeriin asioihin, kuten puhelimessa puhumiseen ja vaatteisiin? En sano, ettei myös hänellä olisi oikeus himoita kauniita vaatteita ja omistaa puhelinta, mutta kun kuulin, että tyttö tulee erittäin köyhistä oloista, oli vaikea ymmärtää rahan järjetöntä tuhlaamista. Tavallaan olisin voinut hyväksyä varastamisen, jos olisin tiennyt, että raha olisi kulunut oikeasti johonkin hyödylliseen. Hän olisi voinut aloittaa vaikkapa jonkinlaisen pienyritystoiminnan tai tukea rahoilla perheensä elättämistä. Sen sijaan hän tuhlasi 10 päivän aikana enemmän rahaa kuin minäkään pystyn täällä käyttämään. Näytti nimittäin siltä, ettei hänellä paljoakaan jäänyt säästöön. Kuulin, että kodinhoitajan palkka olisi n. 5000 sh (2,5e) kuussa sisältäen ylläpidon. Kodinhoitajana hänen olisi pitänyt työskennellä siis nelisen vuotta ansaitakseen saman verran, jonka hän ansaitsi 10 päivän aikana. Asia on mietityttänyt minua paljon, kun olen ajatellut, mitä raha voi saada aikaa ihmisessä ja miten ihminen voi mennä sekaisin rahan käytöstä. Rahalla on jokin täysin erilainen arvo, kun sen on itse työllä ansainnut verrattuna siihen, että rahan on saanut, voittanut tai varastanut.

Kotikatu

Muutamia päiviä sitten tyttö soitti ja kielsi varastaneensa minulta rahaa. Kun kysyimme, mistä hän oli saanut rahaa puhelimeen ja vaatteisiin, hän ei osannut vastata. Myöskään tytön äiti ei osannut kysymykseen vastata. Baba on pyytänyt häntä tulemaan takaisin Mtwaraan selvittämään asian. En usko, että hän tulee. Paluu Mtwaraan olisi suuri häpeä hänelle. Kävimme baban kanssa myös poliisipäällikön juttusilla, mutta päätimme, että emme nosta asiasta sen isompaa numeroa. 100 euron varastamisesta tulisi todennäköisesti vuosi vankeutta kotitytölle. Lisäksi poliisitutkinta veisi suhteellisen kauan aikaa enkä halua tuhlata loppuaikaani asian selvittämiseen. En myöskään missään nimessä halua tyttöä vankilaan. Baba oli asiasta kanssani samaa mieltä, mutta hänen mielestään tytön tulisi palata Mtwaraan myöntämään asia ja pyytämään anteeksi. Kollegani sanoi, että on hyvin todennäköistä, että tyttö on jo karannut kotikylästään, mikäli asia on jo sielläkin laajalti levinnyt.

Viime viikko meni asian selvittämiseen. Vaikka summa on vapaaehtoistyöntekijälle iso, niin pieni summa minulle verrattuna siihen, miten se vaikuttaa täällä kenenkin maineeseen. Enemmän minua onkin harmittanut baban ja kodinhoitajan puolesta. Baballe tämä on iso asia, sillä hän on ollut vastuussa kodinhoitajan palkkaamisesta. Jokseenkin tunnen jotakin empatiaa myös kodinhoitajaamme kohtaan. Eräänä päivänä tytön äiti soitti kampaajallemme, jonka kanssa tyttö vietti paljon aikaa. Kampaaja kertoi, että tytön äiti ei pystynyt sanomaan puhelimessa mitään. Minulle tuli tunne, että olin pilannut tytön perheen maineen hänen kotikylässään, sillä olin tuonut asian julki. Niin käsittämättömältäkin se kuulostaa, vaikka minähän se uhri tässä olin.

Niin, tuoko se raha sitten onnea? Muistan kotitytön ainakin erittäin iloisena ja hymyilevänä viimeisten päivien aikana. Ehkä onni olisi kestänyt hieman kauemmin, jos rahalla olisi rakentanut jotakin pysyvämpää.